maanantai 1. elokuuta 2016

Wanhan ajan lelu- ja nukkemarkkinat Forssassa

Taas sunnuntaina soi kellon ennen kukon laulua, ehkä ainoa ammattini varjopuoli ;-D
Ensin vein neidin töihin ja sit tulin kotiin tekemään aamupalan ja eväät... Nokka kohti Forssaa.
Ajoissa pitää olla liikkellä, koska vaikka nukkekotitarvikkeet menevät pieneen tilaan, on niiden asettelu myyntipöydälle telineisiin yllättävän hidasta. Joskin tällä kertaa meni jo aika hyvin, koska jo kolmas tapahtuma tälle kesälle
Tässä tapahtumassa on erikoisuus, joka eroaa yleisesti muista tapahtumista: paikkamaksuun sisältyy kahvi/tee ja vasta paistettu munkki. Oli pakko haukata ennen kuvaa...
Ja taas vietin kivan päivän jutellen eri ihmisten kanssa. Tosin päivän loppupuolella ehdin mieleni pahoittaa. Eräs asiakas pudotti minikokoisen kassakoneen lattialle, myytävä tuote. Kassakoneen laatikosta lohkesi pala, mutta asiakas ei sanonut mitään. Sujautti vaan koneen takaisin hyllyyn ja lähti paikalta. Eihän sitä toki olisi tarvinnut korvata, mutta olisi ollut kaikin puolin reilumpaa sanoa, että tämä meni vahingossa rikki. Vitosen vahinko, minun tappioni, mutta eniten harmittaa vastuuttomuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.