maanantai 18. heinäkuuta 2016

Joensuun käsityökortteli koettu

Läksin viime torstaina Lahteen, oli haettava uudet puserot ompelijalta (lue: Mammalta) ja aina se tunti enemmän nukkumista aamulla maistuu.
Perjantai aamuna starttasin kohti Joensuuta klo 6.30. Söin aamupalaa ajaessa, pari leipää ja samalla hörpin teetä. Tämän tavan olen oppinut tässä vuosien myötä: eväät ja aamupala mukaan ja menoksi. Aika yksin sai ajella 
Ajelin pysähtymättä melkein perille, loppusuoralla Koi design ajoi edelläni, mutta päätin kuitenkin pysähtyä vielä 20 km ennen määränpäätä wc:en ja hakemaan lisää juotavaa. Huoltoasemalla törmäsin Näpertelytaivaan Millaan, jonka kanssa ajettiin peräkanaa perille.
Joensuun käsityökortteli oli Taitokorttelissa, Koskikatu 1, ihan Taitoshopin edessä. 
Oma paikkani oli keskellä pihaa
Yövyin Näpertelytaivaan Millan ja Kurjosillan Johannan kanssa Motelli Kontiossa, vähän Joensuusta Kajaaniin. 
Illat tehtiin töitä, mitäpä muutakaan 😀 ja Johanna ajettiin silittämään terassille
Milla tiskasi
Todella kiva ja rauhallinen motelli. Tähän huoneistoon olisi mahtunut 6 yöpyjää ja laitettiin ruokaakin... Mun hommana oli aamupuuro ja eväät
Mutta lauantaina Hannele oli varannut meille porukalla pöydän kreikkalaisesta ravintolasta Kreeta. Todella hyvää ruokaa
Joskin myös meille paikan päällä tarjotut taukotilassa olleet eväät oli hyviä, perinteistä karjalaa
Perjantai oli aurinkoinen ja lämmin, lauantai tihuutti vettä ja sunnuntai taas kirkastui. Muiden käsityöyrittäjien tapaaminen teki taas tästäkin reissusta ikään kuin loman. Ei haitannut rikki menneet farkut (kaulus jäi käteen housuja kiskoessa jalkaan), unohtuneet tavarat tai ei niin loistokas myynti. Valmiiksi sain myös Klemmarikellarin Jonnalle kutomani sukat... Viikko näiden tekoon menikin, kun välitöinä tikutin.
Su iltana ajelin kotiin taas Lahden kautta, lempifarkut piti saada vielä korjattua. Tuliasiakin toin... Suklaisia

Kotona klo 22 ja takana 911km. Seuraava Käsityökortteli on Savonlinnassa pe 29.7., nähdään siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.