maanantai 21. maaliskuuta 2016

Nukkekotimessut Turussa

Nyt viime viikonlopun olimme Riiviön kanssa Turussa Nukkekotimessuilla. Samaan aikaan Turun Messukeskuksessa oli myös Kädentaito- ja keräilymessut. Olihan taas kiva nähdä paljon tuttuja kasvoja, joihin ei ole törmännyt vielä tänä vuonna... no ihan pariin toki, mutta moneen ei.
Perjantaina yövyimme vanhassa turvakodissa, josta oli tehty hostelli. Mielenkiintoinen kokemus ja edullinen vaihtoehto hotellille. Paikka oli siisti ja itse tykkäsin keittiöstä, koska messuille kuitenkin haluan tehdä eväät mukaan... en sieltä ehdi jonottamaan ja syömään messuravintolaan kesken päivän, mutta syömättäkään ei voi olla.
Eli perjantaina käytiin ensin katsastamssa yöpymispaikka ja sen jälkeen messuille osastoa rakentamaan. Parissa tunnissa sain kaiken valmiiksi, alan olla jopa nopea. Ei vaan, auttaa, kun ei ollut vielä niin paljon tuttuja paikalla joiden kanssa olisi jäänyt suustaan kiinni. Olinhan varannut 3m paikan, kun aiemmin olen mahtunut puolet pienempään tilaan.
Siitä vielä kaupan ja pizzerian kautta Ensitilaan ja katsomaan HIFK-Pelicans ottelua.

Lauantaina messuille hyvissä ajoin, aamupala syötiin vasta paikan päällä, koska vaihdoimme yöpaikkaa seuraavaksi yöksi. Mutta eväsretki on se meidän juttu ;-D
Päivä oli aika hulinaa, väkeä oli jotenkin ennätysmäärä ja aika meni ihan siivillä. Messuilta suoraan vielä ajettiin pikaisesti kollegani työhuoneen avajaisiin kaupungin toiselle laidalle, jossa oli sitten muutama muukin käsityöyrittäjä paikan päällä.
Kauaa ei kuitenkaan viivytty, kun piti kirjautua hotelliin ja ehtiä vielä syömäänkin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti messuilla yksin ja siksi olin menossa vasta lauantaina aamuna Turkuun, mutta emme saaneet enää samasta hotellista pe-la yötä, kun viime tingassa kyselin.
Figuluksen tyttöjen kanssa jo viime vuonna yövyttiin Scandicissa ja niin oltiin sovittiin lauantainakin juuri ennen messujen loppumista, että syödään yhdessä hotellilla. Aika pian kuitenkin oli pakko kömpiä sänkyyn nukkumaan, koska messut vaativat veronsa.
Yöllä herään, kun eräs poika soittaa kitaraa ja laulaa serenadia ikkunani alla. Kellosta en tiennyt mitään ja harmiksi en tajunnut kuvaa ottaa, mutta onpahan tullut koettua tämäkin. Näin keski-ikäisenä tuo tuntui aika mukavalta, osasi laulaa ja soittaa, mutta hiukan olin kuitenkin liian väsynyt tähän. Vanha ei vaan jaksa. 
Sunnuntaipäivä oli messuilla hiljainen ja se hiukan harmittaa, että koko päivä menee siinä, kun samaan aikaan takaraivossa kolkuttaa ne tekemättömät työt, mutta tätähän ei voi koskaan tietää. Mutta olihan aikaa sitten jtuella muutaman tutun askartelijan kanssa, joita en ollut nähnyt vähään aikaan. 
Illalla tehtiin osaston purun ennätys ja oltiin autossa jo 30 min messujen loppumisen jälkeen. Eikä kuitenkaan aloitettu kuin 5 min etukäteen. Ja hyvä, että oltiin nopeita, matkan varrella oli aura-autoa, suola-autoa ja syötiinkin taas. 
Mutta tänään on taas laitettu nukkekotitarvikkeiden myyntinäyttely työhuoneellani esille jälleen, mutta nyt on aika paljon puutoksia. Täytyykin tässä tarkistaa, että mitä tuotteita tällä viikolla tulee ja katsoa, että mitä tilataan vielä seuraavia messuja varten lisää. Jotain jo tänään tulikin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.