sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Messupäivät Tampereella

Tänään ehdin kuin ehdinkin aamulla käydä kuvaamassa E-hallissa Käsityökorttelia... Yhteisosastoa
Ja vielä yhteisosaston toinen reuna
Ja myyntinäyttelyä
Eteinen
Heijastava lumihiutale tässä mukana
Keittiö
Lastenhuone
Olohuone
Ja pukeutumishuone
Josta löytyi huovikorujani
Loistava viikonloppu takana, vaikka jokainen päivä oli erilainen. Perjantai oli ok, vaikka illalla olin hiukan pettynyt myyntiin. Kulut olisi kiva saada heti ensimmäisenä päivänä kuitattua, niin sen jälkeen on helppo hymyillä. Ja kuluja kun on... Messupaikat maksavat satasia, toisilla tuhansia... Mulla siltä väliltä.
Perjantaina vaihdoimme hotellia, olin varannut huoneiston Tampereen kylpylästä viikoksi, että voinen viettää pari vapaata iltaa. 
Kaksi kerrosta, yläkerrassa sänky ja poreamme.
Alakerrassa keittiö, olohuone, sauna ja kylpyhuone.
Olin torstaina sanonut eräälle kolleegalleni, että me ei tänä viikonloppuna hikoilla. Lähinnä tarkoitin tavaroiden roudaamista ja rakentamista. Messuviikkoina ei tarvitse salille mennä. Lauantaina jouduin sitten perumaan puheeni, meinas oikein tosissaan Riiviön kanssa hiki tulla. Asiakkaita oli paljon, mutta selkeästi ostojen loppusummat olivat myös pieniä. Toki jokaisesta asiakkaasta olen kiitollinen. 
Usein sanotaan, että sunnuntai on hiljainen päivä, mutta meillä se oli perjantaita tuottoisampi kuitenkin. Ja nyt on jo osasto purettu parissa tunnissa, syöty ja palattu takaisin Tampereen kylpylään. 
Riiviö makoilee meidän huoneistossa olevassa poreammeessa, täällä musiikki pauhaa ja valot vilkkuvat. Kaikki toimii kauko-ohjauksella. Mä tyydyin napsauttamaan vain saunan päälle, mutta nyt mietin, että taidamme vielä piipahtaa täällä 
Kiitokset kaikille mukaville asiakkaille viikonloppuna, erityisesti sinä blogini lukija lauantailta; hauskuutit koko päivän edestä enkä tullut edes nimeäsi kysyneeksi. 
TaavaNainen viettää vapaata tiistaihin saakka. Työhuoneella luvatusti paikalla klo 15, mutta putiikki saattaa olla purkamatta... Nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.