perjantai 17. tammikuuta 2014

Matkalla Anaheimiin osa I

Mistähän sitä alkais... Kun viime vuonna vietimme Riiviön kanssa mielestämme merkittäviä syntymäpäiviä, piti myös synttärilahjan olla jotain ennen tapahtumatonta ja mietin asiaa jo hyvissä ajoin keväällä. Samalla mietin, että kuka olisi yhtä hullu ja lähtisi jakamaan kokemuksen kanssamme ja niin soitin Jehkottarelle, että lähdetkö meidän kanssa CHA-messuille Anaheimiin? CHA-messuille päästäkseen sulla täytyy olla yritys tms, ne eivät ole normaalit kuluttajamessut, joten myös tämä rajasi ketä voin kysyä mukaan.
No olin oikeassa, Jehko ei miettinyt minuuttia kauempaa, että lähteekö matkaan vai ei ja siitä alkoi sitten lentojen ja hotellin varaaminen. Hotelli löytyi nopsaan ja edullisesti 2 vkoa, mutta ihan kahta viikkoa emme reissussa voineet olla, kun piti ajatella aikaerosta palautuminen sopimaan arkeen paluun kanssa. 

Matkaan lähdimme su 5.1. ja tavattiin kentällä klo 5.00. Mä olin sitten jo herännyt ilman kelloa varmuuden vuoksi kahdelta, kyllä se minäkin osaan jännittää. Lähinnä tuo matkan pituus vaihtoineen ja kyllä, kun matkaat liki vuorokauden ja olet siitä ollut valveilla koko ajan, niin perillä tämä näky oli varsin houkutteleva...
Olin siis varannut huoneen neljälle ja muhkeat sängythän meillä. Hyvä, kun yletin istumaan sängyn reunalle, hiukan kiipesin iltaisin Riiviön viereen..
Joskaan pariin ekaan yöhön en osannut nukkua kuin 5 tuntia ja kun mentiin nukkumaan jo klo 21, niin kuikuilin sitten facebookissa kaverien kanssa Riiviön ja Jehkon nukkuessa, että minä täällä, tyyny on vähän huonosti. Yllättävän hyvin jaksoin kuitenkin päivisin, vaikka univelkaa todellakin kertyi.
Toisessa huoneessa meillä on pieni puolikeittiö, siis jääkaappi, mikroaaltouuni, leivänpaahdin ja kahvinkeitin. Katsokaapa mikron kokoa, tuonne mahtuis 10 kg:n kinkku.
Ruokapöydän ja sohvan nyt jätän kuvaamatta. Lisänä kuitenkin kerron, että molemmista huoneista löytyi 32" telkkarit ja puhelimet löytyi sekä keittiö/olohuoneesta, makkarista ja kylppäristä. Kyllä mua huvitti, että pöntöllä istuessa wc-paperitelineen yläpuolella oli puhelin... Ja NHL-matsissa ollessamme wc:ssä oli mukiteline, mutta ne löytyi kyllä istumapaikoltakin, mutta se onkin sitten jo toinen tarina ;-D
Nyt yritän nukkua vähän... mutta jatkoa seuraa, kunha Jehkokin pääsee kotiin ja päästään plarailemaan meidän yhteisiä kuvia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.