torstai 5. syyskuuta 2013

Yrittäjän päivä 5.9.

Tänään on vietetty Yrittäjän päivää ja ajattelin kertoa teille kuinka olen päiväni viettänyt... saavuttuani juuri kotiin.

Aamulla heräsin klo 6, vaikka kellon olin laitanut herättämään 7:30, mutta takaraivossa painoi pieni tressin poikanen, että paljon on vielä tekemättä ja aikaa ei ole hukattavaksi. Ensin siinä sitten leikkasin 5 metriä heijastin kangasta 20x100 cm palasiksi. Sen jälkeen tein muutaman kirjanmerkin, kynsilakkakorujahan ne, jotka tilattiin toimitettavaksi perjantaille.
Sen jälkeen soikin jo kello ja niin oltiin taas neidin kanssa tappelemassa suihkuvuorosta ja hampaiden pesusta... Mä tietty oisin voinut ne tehdä aamulla ensiksi, mutta olen kaikkein ahkerin, kun en syö enkä oikeasti valmistaudu alkavaan päivään vaan keskityn pelkästään tekemiseen.
No, mun piti nyt monen vuoden jälkeen viedä lapseni (18v) päivähoitoon kummitädilleen. Ennen oli kyllä helpompaa, kun startti oli kotona aamulla klo 5:20, niin neiti ei edes herännyt, kun istutin potalla, puin ja nostin valmiin paketin rattaisiin ja ei muuta kuin bussille. Nyt jo valitti, että mee pois edestä, mulla on nälkä yms. Mutta ehdin kuin ehdinkin kaupan kautta (lapselle ja kummitädille aamupalaa) vielä kouluunkin klo 9:50. Niin kummitäti kuin koulukin sijaitsee Järvenpäässä, jonne matkaa meiltä noin 30 km.
Koulussa kävin parisen tuntia oppimassa uutta ja äkkiä hakemaan kummitädiltä lapsi kyytiin ja nokka kohti Lahtea. Olin menossa tekemään myyntitelineitä vanhempieni luo... valmistaudun syksyn myyntitapahtumiin, joita olen ehtinyt tähän mennessä buukata 18 myyntipäivää ennen joulua ja vielä odotan vastausta kahdesta päivästä. Tämä tarkoittaa vain sitä, että kun joulu koittaa, mä vedän taas peiton korville ja nukun joulun yli.
Nyt on telineet tehty, lisää painoja myyntitelttaan hankittu, omenahilloa tehty pakkaseen ja ehditty ihan vähän turisemaan myös vanhempieni kanssa, joita en ole ehtinyt nähdä kunnolla sitten juhannuksen. Lisäksi kävin ruokakaupassa Lahdessa ennen kuin starttasimme taas kotiin. No mä ehdinkin ajaa kaupungin toiselle reunalle, kun neiti tajusi, että jättäessään Mamman hupparin päälleen ja oman villatakkinsa Mammalle, niin bussikortti oli myös villatakin taskussa ja ei kun takaisin. Pieni sightseeing siinä Lahden halki sitten.
Sain myös viestiä, että brasilialainen vaihto-oppilas, Pedro, jonka tukihenkilö olen, tarvitsee yösijan pe-la yölle ja tokihan vielä sanoin, että meille vaan. No, mun piti pitää 2 viikkoa lomaa ja ehtiä tehdä kotona yhtä sun toista, joka kaatui siihen, että mä sairastin flunssaa siitä ajasta 1,5 viikkoa ja koti on hiukan retuperällä.
No, nyt olen kotona ja huomen aamulla odottaa intohimoinen siivousrumpa, mun tarvitsee huomenna olla lähdössä asioille vasta klo 10:30, mutta arvatkaapa vaan, että heräänkö huomenna ennen kellon soittoa pirteänä? Ehei, ei ole pelkoa, kun on siivoamisesta kyse ;-D Onneksi ei sentään koulua ole ennen tiistaita, mutta ennen sitä monen monta juttua... ja kotona en käy kuin tyyliin nukkumassa.
Mutta itsehän olen aikatauluni suunnitellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.