sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nimikyltti

Jos nyt kaikki aikataulut pitävät paikkansa, olen parhaillaan Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa laukkuani ja palaamassa kotiin... Matkaan läksin torstaiaamuna Piian ja Riiviön kanssa. Matkaseurassamme on toki ollut myös Minna ja Kati, mutta he päättivät matkustaa eri kautta.
Reissu maksettiin jo joulukuun alussa ja siitä lähtien ollaan odotettu, että päästään matkaan. Matkan pää oli Birmingham ja siellä Sewing for pleasure, Embroidery & Stitch and Hobbycrafts -messut.

Olimme Facebookissa jo etukäteen jutelleet muiden messuille osalistuvien kanssa ja niin yhdessä sovittiin, jotta toistemme tunnistamiseksi tehdään nimilaput rintapieleen... meille sini-valkoista ja heille puna-valkoista. Tässä minun nimilappuni...
ja lopusta matkasta kuulette ehkä vasta huomenna, kun kuvat on käsitelty ja katsottu läpi. Voitte tutustua kyseisiin messuihin kuitenkin klikkaamalla noita logoja, niistä pääset aikaisempien messujen galleriaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.