sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Askartelutapaaminen Puistolassa


 Osallistuin tänään askartelutapaamiseen Puistolassa, jonka Zirkonella ja Sähköpää olivat järjestäneet. Kiitoksia järjestäneille hienosta päivästä. HArmi, että jouduinkin yllätysvieraiden takia lähtemään ennen aikaisesti kotiin. 


Kamera jäi kotiin, mutta puhelimella otin parit kuvat:


Photobucket


Photobucket


 Kuten näette, askartelukaupan pito voi olla varsin työlästä hommaa...  välillä joutuu lepuuttamaan kipeitä paikkoja lattialla maaten, lääkärin määräyksellä. 


Photobucket


 Meille oli anettu etukäteen tehtävä, että otamme mukaan kuoren, jossa on 5 paperin palaa, 2 leimakuvaa, pätkä nauhaa ja pari koristetta. 


Täytyy sanoa, että kun mä en väritä leimakuvia, niin tämä oli oikeasti haastava juttu, mutta kilttinä tyttönä tartuin tuumasta toimeen. Niin tuli väritettyä yksi leimakuva ja hyödynnettyä kaiken maailman paperitkin, luonnoksen mukaan. Olisi ollut jo ihan liian paljon vaadittu miettiä itse, että mitä näistä syntyy.


Photobucket


Toinen haaste oli pääsiäistä ja saimme sitä varten kanvastaulupohjan... tätäkin aikani pyörittelin ja manasin, että ei ole mukana sitä eikä tätä, mutta tällainen siitä sitten tuli. Yläreunaan pitää vielä lisätä Hyvää Pääsiäistä! -teksti.


Photobucket


No näiden jälkeen sitten Riiviö soitti, että meille tuli vieraita, tule kotiin. Kehoitin häntä sitten aloittamaan kahvin keiton, ennen kuin ehdin kotiin...ja äkkiä pakkaamaan kamat kasaan. Kyllä meillä vieraille kahvit keitetään, vaikka itse ei juodakkaan ;-D ja olisin viihtynyt tänään hyvässä seurassa pidempäänkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.