keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lisää ruusuja ja lumihiutaleita


 Eilen kurssilla tehtiin itse sokerimassaa ja piti sitten heti tänään testata sitä. Neidilläkin sattui olemaan itsenäisen työskentelynpäivä eli ei koulua. Hiukan petyin kyllä, kun neiti ei ihastunut näiden koristeiden tekoon vaan alkoi paistamaan lettuja. 


Ensin tein hiutaleita, nämä on ihan yhtä ihania massasta kuin leimattuinakin ;-D


Mä kuitenkin värjäsin vähän valkoista massaa shamppanjan väriseksi (tai ainakin näin purkin kyljessä lukee ,-D) ja käytin sitä ruusuihin. 


Photobucket


Värjätty massa kuivui mielestäni tosi nopsaan, viimeinen ruusu oli jo aika haastava ja ykdestä ruususta hajosi osa, kun siirsin sitä tähän rasiaan. Ehkäpä se kakun päällä menee toisten ruusjen seassa. 


Pullahiiren ohje kotitekoiseen sokerimassaan 


6 rkl vettä

2 tl liivatejauhetta

4 rkl jauhemaista glukoosia (panimosokeria)

2 tl glyseriiniä

500 g tomusokeria

Mittaa kattilaan vesi liivatejauhe ja glukoosi. Kuumenna niin, että liivate ja glukoosi sulavat. Sekoita kuumennettuun liivate-glukoosiseokseen glyseriini ja kaada seos tosusokerin joukkoon koko aja sekoittaen. Sekoita massaksi. Kääri kelmu valmiin massan ympärille ja jätä huoneenlämpöön tekeytymään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.