perjantai 13. toukokuuta 2011

Kellokallena täällä


 Eilen aloin tekemään ruusuja, näitä taas ylioppilaille ja muille valmistujille teen. Ihan piruuttani ajattelin samalla, että en nyt mitenkään kiireellä tee, mutta otan kuitenkin aikaa, että kauanko tähän menee.


Minulta meni 2 tuntia ja 10 min tähän saakka, eli lehdet ja varsi ei ole valmiit. Samalla katselin tai pikemminkin kuuntelin tv:tä. 


Photobucket


Olen tehnyt helmihyrrääni oman sekoituksen erilaisista punaisista helmistä, koska mielestäni kukka näyttää elävämmältä näin. Kunhan saan kaikki kukat valmiiksi (siis punaiset helmet loppuvat), niin laittelen varsiin kukkateippiä sitten yhtä aikaa. En oikeasti tykkää siitä liimapinnasta, joka tarttuu sormiin ;-D


Joulutähden teen reilussa tunnissa, osa kurssilaisista ei ehtinyt saada kasattua kolmessa tunnissa. Tähän ruusuun täytyisi siis varata aikaa 4-5 tuntia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.