sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Messut takana, päivä nro 3



Tänä aamuna ajettiin aamusella pieni sightseeing Tampereen keskustassa Riiviön kanssa ennen messuille menoa. Mehän liikuttiin Tampereella vain illalla, jolloin oli pimeää ja sateista, joten ei Riiviölle paljon kaupunki auennut. Löydettiin sitten halpaa bensaakin samalla kierroksella... 1,159e eräällä Teboililla ja siihen vielä pysähdys ennen messuhallille menoa.
Oltiin messuilla jo klo 9 ja tarkoitus olikin ehtiä tekemään vähän ostoksia, kun tuntui lähes olemattomalta se saalis, joka siihen mennessä oli kotiin menossa ;-D
Ekaksi mentiin C-halliin, kun se oli kauimpana ja sinne asti en varsinaisesti ollut ehtinyt mennä käymään. Tai olin siellä perjantai aamuna hamstraamassa kaverilleni lankoja urakalla, mutta siis omia ostoja ei. Löysin kivan helmikaupan, jonka nimeä en muista. Sain heiltä kyllä käyntikortin ja he eivät itse puhuneet suomea, mutta en muista mihin kortin laitoin ja ainakaan vielä en sitä ole löytänyt, mutta vielä käyn tiineen sammakkoni uudelleen tarkemmin läpi.
Edit. Käyntikortti löydetty. Kyseessä siis Omakoru eli eivät Eija ja Maiju osuneet oikeaan arvailujensa kanssa.
Pääasia kuitenkin, että ostin heiltä helmiä... ;-D
Photobucket

Sitten kävin moikkaamassa Keijukammarin Tanjaa, mutta sitten jo tulikin kiire palata takaisin Sinellin osastolle laittamaan leimasimet jonoon demoilua varten.
Tosin olin tehnyt jo ennakkoon Angelaan tilauksen ja sen jopa kantanut autoon heti perjantai aamuna. Lisäksi kävin katsomassa heidän demoamisensa ja Elly teki minulle kaksi kortti koristehiekalla malliksi
Photobucket

Kauhistelin hänen tapaansa heittää hiekkaa menemään kun itse aina laitan kohojaheen takaisin purkkiin. Mutta ei heidän hiekkansa kuitenkaan päivän aikana pahasti olut vajuneet, joten olen aina valmis kokeilemaan myös itse jotain uutta ja niinpä ostin tällaisen paketin työvälineineen.
Photobucket

Lisäksi mukaani tarttui 3d-ornamenttitarroja, jotka minusta myös ovat kokeilemisen arvoisia juttuja, vaikken ole enää kovin paljon 3d-juttuja tehnytkään. Silti olen avoin kaikelle korttiaskartelulle.
Photobucket

Tänään ei ollut enää niin paljon väkeä liikkeellä kuin aiempina päivinä, mutta tasaiseen tahtiin sain näyttää kuinka korttini valmistuvat. Eli aikani ei käynyt pitkäksi, päin vastoin.
Paljon näin taas tuttuja kasvoja ja ikävä kyllä en ketään ala erittelemään, kun en kuitenkaan kaikkia muista. Paljon oli kävijöitä paikalla koko messuja ajatellen ja oikeastaan kenenkään kanssa en ehtinyt juttelemaan, mikä on harmi. Ehkäpä megaluokan tapaamiselle olisi tarvetta...
Ainoastaan rusetin teon olin luvannut opettaa "kädestä pitäen" ja sen myös tein ;-D

Vaikka messuille on kiva lähteä ja siellä on kiva työskennellä, niin on myös kiva palata rankan reissun jälkeen kotiin. Eli kotona ollaan ja nyt sänky kutsuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.