maanantai 10. marraskuuta 2008

Kotona taas



Tämän päivän messuilut on hoidettu ja vielä ääni kulkee. Tänäänkin kävi tuttuja moikkaamassa, näin ainakin monen monta tuttua naamaa, vaikken ehtinytkään kaikkien kanssa jutella.
Samaa maisemaa leimailin tämän päivän, lisäten vain vasempaan reunaan Hyvää Joulua! Täytyy kehittää jokin toinen malli ensi viikonlopuksi messuille ;-D

Edit.
Tässä Riiviön ottama kuva minusta messuilla, löysin kuvan vasta kotona kamerasta. Eli en huomannut koko tilannetta, kun vaan leimailin.
Photobucket

Myöskin Ellisonilta oli messuilla käymässä vieras... ajoin hänet hotelliinsa messujen lopuksi ja autossa kyselin Bigshot Express:n perään. Muistattehan, kun aiemmin jo mainitsin tästä mielenkiintoisesta sähköisestä Bigshotista? tuote on siis kehitelty Jenkeissä ja kun siellä on eri verkkovirta muin meillä täällä, täytyy se muuntaa vielä meille sopivaksi. Ehkäpä helmikuussa sitä saadaan siis Englantiin ja Suomeen alku kesästä.
Lisäksi ensi vuonna on tulossa uutuuksia, kuten Hello Kittyä jne. Niistä saisikin vaatteisiin tosi kivoja juttuja... silityskuvia, ompelukuvia ja vaikka kutistemuovista avaimenperiä jne.
Mutta nyt menen sohvalle nostamaan jalat seinälle ja otan rennosti. Tuleva viikko on kiireinen... katsotaan ehdinkö kirjoittaa kuulumisia tänne. Tosin olisi mun tarkoitus saada myös sormet musteetsa puhtaaksi, jotta kehtaan mennä töihin. Täytyy kaiketi vohvelit vääntää hanskat kädessä ;-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.