lauantai 27. syyskuuta 2008

Rebecca



Kävin tänään katsomassa Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa musikaalin Rebecca.
Siis varoittelin seuralaisiani, että saatan nukahtaa jo heti alkuunsa, mutta musikaali oli niin mukaansa tempaava, että en sentään. Varsinkin Sari Ann Moilasen laulu sai mut niin mukaansa, että aivan ihana kuinka voikin toisilla olla niin mahtava ääni. Kuunnelkaapa itse.
Mä yleensä lähdin teatteriin vähän vahingossa eli eräs ei päässytkään lähtemään ja kaverini kysyi, että olenko mä kinnostunut. En siis edes tiennyt koko hommasta muuta, kuin nimen ja tässä kiireessä en ole ehtinyt edes tutkimaan mistä oli kyse. Mulle riititi, että kyseessä oli musikaali. Draama tuli siihen päälle ja sain mä nauraakin, Riitta Havukainen on todella hauska.
Mutta siis nyt olenkin tämän päivän aikataulussa jopa hiukan edellä... silti huominen on vielä kaukana.

Askartelukirppikselle tulijat huomio!!!
Kävin tänään laittamassa suht ison kyltin oikeaan tienhaaraan, mutta saatat silti ajaa ohi.  Jos tulet autolla, niin oikea risteys on ostarin kohdalla, kävely sillan alla ja siinä jyrkkä pieni mäki ylös vasemmalle, ihan kuin ajaisit kävelytietä pitkin mutkan.
Jos tulet bussilla Tikkurilan suunnasta, niin jää Shellin kohdalla olevalla pyskillä pois ja taas kaupungista tai Mellunmäestä tulijat jäävät ostarin pysäkillä.
Kyseessä on siis pieni punainen torppa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.