torstai 4. syyskuuta 2008

Lisää postia maailmalta



Siis on se niin väärin, kun lapset kasvaa isoikis ja niiden koulupäivät kestävät pidempään kuin työpäiväni. Eli tänään kävin kaupassa ja ajoin sitten autoni katoksen alle, jossa on siis lukollinen portti. Toisinaan koen todella rasittavaksi ajaa auto siihen eteen, nousta avaamaan portti, ajaa auto sisälle ja tulla kassien kanssa portille, sulkea se ja kävellä kotiin. Varsinkin siis, kun pääsen kotiin ja huomaan, että postissa odottaisi minua paketti, joka meikäläisen malttamattomuuden takia ei voi odottaa seuraavaan päivään. Eli jos Riiviö olisi ollut kotona, se olisi jo soittanut mulle, että sulle on joku paketti postissa.
No onneksi Riiviölle piti käydä laittamassa bussikortille rahaa ja mäkin tankkasin samalla reissulla, niin sain kuin sainkin pakettini kotiin ;-D
Eli muistatte tämä salkkulokerikon
Photobucket
johon tarvitsin ehdottomasti rasioita nauhoja varten ja arvatkaas...
mä tilasin niitä 30 kpl, yhtä monta kuin löytyy koloja salkusta, mutta puolet puuttuu. Eli mun lokeroihin mahtuukin aina kaksi rasiaa yhde sijaan. Hiukan on tilatessa jäänyt jotain huomaamatta, mutta onnkesi näin päin.
Photobucket
Täytynee alkaa nauhoja rasioihin pujottaa ja mahdollisesti ottaa uusi tilaus samaan paikkaan.

Paketissa oli vielä jotain muutakin...
Photobucket
Tuo on Fiskarsin uutuus boordileikkuri, joka on luvattu Suomeen vasta helmikuussa. Mä taidan ehtiä testaamaan just ennen sitä ;-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.