perjantai 11. heinäkuuta 2008

Sinellin uutuuksia



Käväisin eilen Sinellissä ihan pika pikaa, mutta päivityksiä en ole ehtinyt tekemään.
Alunperin läksin hakemaan akvarellipaperia korttikurssia varten, mutta tietenkin sorruin joihinkin uutuuksiin...
Näitä kukkia itseasiassa olin jo aiemmin pyöritellyt käsissäni, mutta kun paperikukkiakin on jonkin verran kerääntynyt nurkkiin, niin jätin silloin väliin.

Tuon isomman purkin kukkien muotoo kuitenkin vei voiton...
Näitä kukkia varten ostin myös välihelmiä, joiden käyttö tosiaan tuli nähtyä Ruotsisssa, mutta jo melkein unohdettua. Pussissa näitä on 15 kpl.


Lisää uutuuksia...
Teflon alusta ja iso sellainen. Tämän koko on 15 x 18 tuumaa eli mahtuu tekemään yhtä sun toista.

Tämä alusta kestää 260 astetta lämpöä, joten tämän päällä voit paistaa uunissa massakorut, silittää servetit ja kuumentaa niin kohojauheet kuin kutistaa kutistemuovinkin.
Alusta on helppo pitää puhtaana, pelkkä pyyhkäisy riittää, vaikka sitten maalaisit, leimaisit tms.
Näitä tulee lähiaikoina... eli vielä ei tarvitse rynnätä tämän perään.
 
Musteen levitin ja siihen vaihtotyynyt

Kahvassa on tarrakiinnitys, johon saat tyynyn kiinnitettyä. Nämä on minulta vielä testaamatta, mutta ehkäpä jo tänään ;-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.