sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Terveisiä mökiltä


No niin, nyt olen minäkin pienen pääsiäislomani pitänyt ja saapunut kaupunkiin. Täytyy kyllä sanoa, että taas muistui perjantai aamuna mieleen, että miksi en talviaikaan niin innolla ole mökille menossa, vaikka kesällä siellä kyllä viihdyn. Meinaan heräsin hiukan kuuden jälkeen ja ensimmäiseksihän sitä pihan perälle piti suunnata. En kuitenkaan enempää kuin t-paidan ja villasukat pukenut päälle, kun tarkoitus oli mennä takaisin nukkumaan. Vähän liikaa oli tuo -14C noin aamusella eli ei nukuttanut enää ;-D
Mutta en ihan toimettomana ole mökilläkään ollut vaan tein tähtiä... näyttävät ensin tältä

ja sitten valmiina, kun kerran talvikeli oli

Tällaisia ehti jo mökin ikkunaan pari kappaletta






Otin mukaan aika vähän sopivia helmiä, mutta juotettuja pohjia on valmiina noin 100 kpl.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.